Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi Keke-foorumi
Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi Keke-foorumi
Maaliskuussa vuonna 2008 perustettiin Suomen korkeakouluille kestävän kehityksen koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen foorumi (Keke-foorumi) kahden Opetusministeriön rahoittaman projektin yhteistyönä. Jokaisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun rehtorin toivottiin nimeävän foorumiin yhteyshenkilö. Uusi pyyntö yhteyshenkilön nimeämisestä on lähetetty kolme kertaa niille korkeakouluille, jotka eivät olleet nimenneet yhteyshenkilöä. Yhteyshenkilöiden lista on näin kasvanut kerta kerralta.
Keke-foorumin kokouksissa esitellään ajankohtaisia paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä kestävään kehitykseen liittyviä toimintoja ja käytäntöjä sekä keskustellaan niistä toiminnoista, joissa yhteyshenkilöt ja/tai heidän korkeakoulunsa ovat mukana.
Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen foorumin näkemyksiä keke-toiminnan edistämiseksi korkeakouluissa
Kirjoitus osoitetaan seuraaville:
Suomen yliopistot -yhdistys
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto
Opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osasto
Turku 19.2.2010
Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen foorumin näkemyksiä keke-toiminnan edistämiseksi korkeakouluissa
Maaliskuussa vuonna 2008 perustettiin Suomen korkeakouluille kestävän kehityksen koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen foorumi (Keke-foorumi) kahden Opetusministeriön rahoittaman projektin yhteistyönä. Jokaisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun rehtorin toivottiin nimeävän foorumiin yhteyshenkilö. Uusi pyyntö yhteyshenkilön nimeämisestä on lähetetty kolme kertaa niille korkeakouluille, jotka eivät olleet nimenneet yhteyshenkilöä. Yhteyshenkilöiden lista on näin kasvanut kerta kerralta (lisätietoa osoitteessa: www.bup.fi).
Me yhteyshenkilöt olemme kokoontuneet tähän mennessä kuusi kertaa. Tämä lausunto on kirjoitettu viimeksi pidetyssä kokouksessa, johon osallistui 14 yhteyshenkilöä. Kokouksen jälkeen kaikilla Keke-foorumin yhteyshenkilöillä on ollut mahdollisuus kommentoida lausuntoa, johon 34 osallistui. Marraskuussa 2009 pidetyssä kokouksessa päätettiin, että jatkossa korkeakoulujen yhteyshenkilöt toimivat vuoron perään kokouksien järjestäjinä ja puheenjohtajina. Vuoden 2010 ensimmäisen kokouksen järjesti Tove Holm Yrkeshögskolan Noviasta 8.2. Adobe Connect Pro:n kautta. Verkkokokous onnistui hyvin ja oli samalla verkostomme tavoitteiden mukainen. Vuoden 2010 toinen kokous pidetään 17.9. kansainvälisen kongressin yhteydessä Kuopiossa (http://webd.savonia.fi/grcongress/). Kokous järjestetään Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-amk:n yhteistyönä, ja Hilkka Tapola Savoniasta toimii emäntänä. Ea Blomqvist Åbo Akademista on lupautunut jatkamaan foorumin koordinaattorina omien työtehtävien ohessa vuonna 2010.
Keke-foorumin kokouksissa on esitelty ajankohtaisia paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä kestävään kehitykseen liittyviä toimintoja ja käytäntöjä sekä keskusteltu niistä toiminnoista, joissa yhteyshenkilöt ja/tai heidän korkeakoulunsa ovat mukana. Keke-foorumin kokouksessa marraskuussa 2009 päätettiin kirjoittaa lausunto kysymyksistä, jotka ovat kerta toisensa jälkeen nousseet esille ja joita pitäisi edistää. Haastamme nyt teidät pohtimaan kanssamme näitä kysymyksiä ja etsimään yhdessä ratkaisuja niihin:
1. Miten järjestetään seuranta Kestävän kehityksen edistäminen koulutuksessa -julkaisussa (Opetusministeriön julkaisuja 2006:6) korkeakouluille esitettyjen tavoitteiden toteutumisesta? Kyseinen strategia on myös Suomen strategia YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmentä varten. Ensimmäiset tavoitteet olivat vuodelle 2009. Tavoitteiden saavuttamista varmasti edistäisi se, että niiden toteutumista myös seurattaisiin. Myös korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiassa yksi päätavoite on globaali vastuu ja siihen liittyen kestävä kehitys.
2. Kestävän kehityksen edistäminen ja vastuullisuus on osa korkeakoulujen kestävää laatua. Miten kestävä kehitys voitaisiin integroida osaksi korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmiä? Tällä hetkellä korkeakouluissa on jo käytössä erilaisia tapoja varmistaa ja edistää ympäristöasioita, kestävää kehitystä ja yhteiskuntavastuuta, mutta integroimalla kestävä kehitys osaksi laadunvarmistusjärjestelmiä ja laadunarviointia edellyttää kaikilta korkeakouluilta näiden asioiden huomioonottamista. Joulukuussa 2009 julkaistu teos Globaali vastuu ja kestävä kehitys koulutuksessa (Opetusministeriön julkaisuja 2009:56) antaa lähtökohdat tälle kehittämistyölle. Miten nämä seikat huomioidaan esimerkiksi KKA:n seuraavan auditointikierroksen auditoinneissa tai osana tavoitesopimusneuvotteluita?
3.Tällä hetkellä on ilmeistä, että korkeakouluissa ei vielä ole täysin sisäistetty mitä kestävä kehitys tai globaali vastuu OPM:nkin tarkoittamassa laajassa mielessä tarkoittaa. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että opettajia, johtoa ja muuta henkilökuntaa koulutetaan ja ohjeistetaan kestävän kehityksen asioihin, jotta he puolestaan voivat viedä asiaa eteenpäin opiskelijoille, koulutusohjelmiin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Miten siis edistettäisiin sitä, että kaikilla aloilla järjestettäisiin kestävän kehityksen opetusta?
Käytännössä tämä voi tapahtua esimerkiksi seuraavilla tavoilla, jotka kaikki ovat tärkeitä:
- järjestetään erityisiä kestävän kehityksen kursseja
- huolehditaan kestävän kehityksen sisällyttämisestä eri aineiden opetukseen
- integroidaan kestävää kehitystä eri alojen opetukseen ja korkeakoulujen arjen toimintoihin
- integroidaan kestävä kehitys tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan ja edistetään etenkin monitieteellistä tutkimusta
- motivoidaan opettajia johdon tuella
- hyödynnetään verkkopedagogiikkaa, sosiaalista mediaa ja etäopetusta osaamisen kehittämisessä
- resursoidaan korkeakoulujen välinen yhteistyö, esim. täydennyskoulutuksessa ja pedagogisissa opinnoissa
- tematiikkaa voidaan tuoda myös kansainvälisyys-, mediakasvatuksen ja kansalaisvaikuttamisen opetukseen
Rahallinen tuki auttaisi poikkitieteellisten kurssien järjestämisessä, mutta taloudellisen tuen hakeminen tulisi tehdä helpoksi. Keke-foorumi ehdottaa, että esimerkiksi Opetusministeriö perustaisi rahaston poikkitieteellisten kurssien kehittämiseen ja toteuttamiseen. Ehtona rahoitukselle voisi olla että kursseista tehdään tallenteita, joita muutkin voivat hyödyntää, ja jaettavat rahasummat voisivat kohdistua useille eri kursseille/projekteille.
4. Miten lisätään korkeakoulujen kestävää kehitystä edistävää toimintaa ja siihen sitoutumista niin periaatteiden, opetuksen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ja toimintakulttuurin osalta?
– kestävän kehityksen kaikki näkökulmat tulee huomioida ja pitää esillä toiminnassa. Esimerkiksi arjen toiminnoissa tärkeitä ovat: paperin kulutus, energiansäästö, liikenne, jätteiden lajittelu, Reilun kaupan tuotteet, poikkitieteellisen ja monialaisen osaamisen hyödyntäminen ja kansainvälisiin konferensseihin osallistuminen
– myös Suomen sisäisiä kestävän kehityksen hankkeita tulee kehittää, ei vain pohjoismaista ja muuta kansainvälistä yhteistyötä
– on tärkeää, että kestävä kehitys sisällytetään jokaisen korkeakoulun strategiaan
Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi jatkaa toimintaansa. Keke-foorumi haluaa keskustella yhteistyön vahvistamisesta Suomen yliopistot -yhdistyksen, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston ja Opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston kanssa. OPM tai Korkeakoulujen arviointineuvosto voisi esimerkiksi järjestää yhteisen seminaarin aiheesta kevään aikana tai Kuopion kokouksen yhteydessä.
Ystävällisin terveisin,
Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen foorumi
Tove Holm (Yrkeshögskolan Novian ympäristövastaava), Keke-foorumin puolesta
Keke-foorumin 8.2.2010 kokouksen, jossa lausunto kirjoitettiin, puheenjohtaja.


